Kaikki tekstit
Dorothea ja Catherine von Tiesenhausen
- "Kerran pelattiin korttia hevoskaartilaisen Narumovin luona. Pitkä talviyö kului nopeasti.
- Illallista ruvettiin syömään aamulla neljän ja viiden välillä. Voittaneet söivät hyvällä ruokahalulla. Hävinneet istuivat hajamielisinä koskemattakaan ruokailuvälineisiinsä. Samppanjaa tuotaessa keskustelu vilkastui; sen juomiseen ottivat kaikki osaa."
Alexander Pushkin (Patarouva, 1833)
Maalauksen kaksi nuorta naista ovat asettautuneet talon terassille taustanaan meri ja savuava tulivuori. Tuntien heidän elämäntarinansa, voisin sanoa taiteilijan sijoittaneen heidät Napoliin, Italiaan. Sisarukset, Dorothea ja Catherine von Tiesenhausen on kuvattu nukkemaisina Meissenin posliinifiguureina. Heidän jalkateränsä taiteilija on maalannut yhdellä aavistuksenomaisella siveltimenvedolla. Korkkiruuvikampaukset ja ampiaisvyötäröt. Eräässä öljymaalauksessa Catherine on nuoruusvuosinaan puettu pitsipäähineeseen, joka muistuttaa tiukasti pään ympärille sidottua vauvanmyssyä. Joitakin vuosikymmeniä myöhemmin erään muotokuvan Dorothea (Dolly) on nostanut katseensa vakavailmeisenä luettuaan avaamaansa kirjettä. Onko hän juuri saanut tiedon jonkun ystävänsä kuolemasta, kirjailija Pushkinin?
Sisarusten isä kreivi Ferdinand von Tiesenhausen oli syntyjään vanhaa baltiansaksalaista aatelia. Hän toimi mm. tsaari Aleksanteri I adjutanttina ja kuoli 23-vuotiaana Austerlitzin taistelussa haavoittuneena saamiinsa vammoihin 2.12.1805. Kerrotaan, että hän olisi ollut Tolstoin Sota ja rauha romaanihahmo Andrei Bolkonskin esikuvana. Tyttäret lienevät myös muistelleen kerrottua Napoleonin lausahdusta tämän nähtyä haavoittuneen Tiesenhausenin makaamassa lippu käsissään: "Quel bel mort!" eli "Miten kaunis kuolema!". Ferdinand von Tiesenhausen oli avioitunut kenraali Kutuzovin tyttären Elisabeth Golenichtchev-Kutuzovan kanssa. Catherine syntyi 1803 ja Dorothea 1804. Lienee siis epätodennäköistä, että tyttärillä olisi ollut mitään kunnon muistikuvaa isästään.
Sisarusten äiti Elisabeth Kutuzova avioitui uudelleen v. 1811 Venäjän suuriruhtinaskunnan Toscanan lähettilään, kreivi Nicolas Khitrovon kanssa. Tämän avioliiton myötä myös tyttärien tie vei Firenzeen. Vuonna 1821 tytär Dolly avioitui häntä lähes kolmekymmentä vuotta vanhemman, ranskalaissyntyisen Itävallan lähettilään Charles-Louis de Ficquelmontin kanssa Napolissa. Ranskan vallankumouksen sysäämänä oli Ficquelmont liittynyt Itävallan Habsburgien armeijaan. Hän kohosi nopeasti sotilasurallaan ja pääsi täällä vallanpitäjien suosioon sekä diplomaattisen uran alkuun. Ficquelmont oli Itävallan Toscanan lähettiläänä seurannut sen armeijaa Napoliin, jossa hänet vuonna 1821 nimitettiin lähettilääksi Molempain Sisilian kuningaskunnan hoviin. Avioparin tytär Elisabeth syntyi täällä vuonna 1825.
Tyttärien äiti Elisabeth Khitrovo palasi Pietariin vuonna 1826 keisarillisen eläkkeen turvin. Dolly perheineen seurasi perässä kolme vuotta myöhemmin, kun kreivi Ficquelmont nimitettiin lähettilääksi Pietariin. Asunnokseen he saivat Saltykovin palatsin, missä tulivat sijaitsemaan myös Dollyn äidin huoneisto sekä Itävallan lähetystö. Saltykovit olivat tunnettuja palvelijoistaan, joiden pää oli tarpeen tullen rangaistuksena ajeltu kaljuksi.
Koska perhe oli kuulunut Venäjän tsaariperheen lähipiiriin, näin tuli myös jatkumaan Pietariin paluun jälkeen. Dollyn sisar Catherine nimitettiin keisarinna Alexandra Fjodorovnan hovineidiksi. Alexandra Fjodorovna oli syntyjään Preussin prinsessa Charlotte ja hänen veljensä oli Preussin kuningas Fredrik Wilhelm IV. Catherinella ja Fredrik Wilhelmillä kerrotaan olleen suhde. Kerrotaan myös, että kenraali Felix Sumarakov-Elston olisi ollut syntyjään tämän suhteen hedelmä. Felix Jusupov, joka muistetaan Rasputinin murhasta, kertoo muistelmissaan Ennen maanpakoa (1953, WSOY) isoisästään Felix Elstonista seuraavasti:
"Väitetään, että hän oli Preussin
kuninkaan Fredrik Wilhelm IV:n ja Tiesenhausenin kreivittären poika. Kreivitär
oli kuninkaan sisaren, keisarinna Alexandran hovineiti, ja seurasi emäntäänsä
tämän matkustaessa Preussiin tervehtimään veljeään. Hovineiti synnytti Preussin
kuninkaassa sellaisen intohimon, että tämä lupasi ottaa hänet vaimokseen,
Jotkut väittävät, että seikkailu todella johti morganaattiseen avioliittoon,
toiset taas, että nuori nainen kieltäytyi kunniasta, jotta hänen ei olisi
tarvinnut hylätä keisarinnaansa, mutta että hän ei kuitenkaan halunnut torjua
Preussin kuningasta luotaan, ja tämän salaisen rakkauden hedelmä oli Felix Elston.
Eräät sen ajan pahansuovat henkilöt näkivät pojan nimessä kaksi ranskalaista sanaa:
elle s'etonne, joka muka olisi ilmaissut äidin tunteita."
Edelleen Felix Jusupov kertoo, että Felix Elston eli Saksassa kuusitoistavuotiaaksi asti ja muutti sitten Venäjälle liittyäkseen armeijaan. Hän oli avioitunut kreivitär Elena Sergejevna Sumarokovin kanssa. Koska kreivitär oli sukunsa viimeinen edustaja, Felix Elston otti toiseksi sukunimekseen Sumarokovin. Samantyyppinen sukunimijärjestely tapahtui seuraavassa polvessa, kun heidän poikansa ja hänen vaimonsa, sukunsa viimeinen edustaja ruhtinatar Zinaida Jusupova saivat jälkikasvua; Felix Jusupov sai äitinsä sukunimen.
Salonkielämää Pietarissa
Itävallan lähetystöstä kehkeytyi seurapiirien
ja älymystön keskus: se tuli tunnetuksi aamusalongistaan, jota emännöi Dollyn
äiti kreivitär Khitrova sekä Dollyn pitämästä iltasalongista. Dolly oli
yhteiskunnallisesti ja älyllisesti valveutunut sekä kiinnostunut
kirjallisuudesta ja filosofiasta. Paitsi luonnollisesti ajan tavan mukaan, hän
ylläpiti laajaa kirjeenvaihtoa, niin myös päiväkirjaa. Hänen luki paljon
klassikkoja alkukielellä. Kirjahyllystä löytyivät mm. Cicero, Dante, Goethe,
Byron, Chateubriand, Madame de Staël. Näin oli hyvin luontevaa, että hän oli
myös kiinnostunut emännöimään keskustelevaa salonkia Pietarin seurapiireissä.
Vakituisia vieraita olivat mm. Alexander Turgenjev, Ivan Kozlov sekä runoilija
Alexander Pushkin. Pushkinin kanssa Dolly tuli ystävystymään ja he tapasivat
ensimmäisen kerran v. 1829. Kerrotaan, että Pushkin olisi käyttänyt
Ficquelmontien palatsia esikuvanaan kuvatessaan vanhan kreivittären palatsia
kertomuksessaan Patarouva.
Kreivitär Khitrovasta kerrotaan,
että kun hänen aamuvierailijansa joskus löysivät tämän vielä sängystään ja
hämmentyneinä etsivät istuinpaikkaa, saattoi kreivitär tokaista: "Ei siihen, se on Pushkinin tuoli; ei sille
sohvalle, se on Zhukovskyn; eikä sille tuolille, se on Gogolin; istukaa
sängylleni, se on kaikkien paikka." (lainaus Serena Vitalen teoksesta Pushkin´s button).
Marraskuussa 1836 lähetti tuntematon henkilö pahansuopia juorukirjeitä koskien Pushkinin vaimoa Natalyaa ja tämän sisaren miestä Georges d`Anthesia. Loukkaus johti sittemmin viime mainitun ja Pushkinin kaksintaisteluun, jossa Pushkin haavoittui kuolettavasti. Lokakuussa 1831 oli Dolly kirjoittanut päiväkirjaansa Pushkinin vaimon antamasta ensivaikutelmasta seurapiireissä: "Hän on hyvin kaunis, kantaen koko olemuksessaan jotain runollista. Kaunis vartalo, säännölliset piirteet, viehkeä suu sekä ihana, mutta ujo katse. En tiedä vielä hänen keskustelutaidostaan, mutta miehensä mukaan hän on henkevä."
Keisarinna Alexandran päiväkirjasta löytyy merkintä vuodelta 1834, ja siinä mainitaan tulevan kaksintaistelun toinen osapuoli:
" Helmikuu 28., 1834…valmistauduimme Ficquelmontien vastaanotolle, missä Dollyn huoneessa vaihdoin erittäin kauniiseen valkoiseen liljoilla koristeltuun pukuun..liljat kuihtuivat pian. Dantese (d`Anthes) tuijotti minua."
( Serena Vitale: Pushkin´s button)
.
Kuohuvaan
Keski-Eurooppaan
Dolly tuli viettämään oman aikansa mittapuun mukaan hyvinkin matkustavaista elämää asuen Wienissä, Venetsiassa ja tyttären avioiduttua tämän puolison suvun kotiseudulla Böömin Teplitzissä. Ficquelmontit jättivät Pietarin 1839, kun ulkoministeriö Wienissä kutsui. Tytär Elisabeth oli avioitunut itävaltalais-unkarilaisen aatelismiehen Edmund Clary und Aldringenin kanssa vuonna 1841. Kreivi Ficquelmont sai nimityksen ministeriksi.
Elisabeth meni naimisiin Edmund Clary und Aldringenin kanssa vuonna 1841. Vuonna 1848 Eurooppa oli levottomuuksien ja vallankumouksellisten liikkeiden kourissa. Pienet ruhtinaskunnat etsivät omaa paikkaansa muodostaen lopulta mm. nykyään tuntemamme yhtenäisen Saksan ja Italian. Venetsia oli kuulunut Itävallalle, mutta irrottautui siitä 1848 julistautuen tasavallaksi. Näin myös Dolly siellä perheineen oleskellessaan joutui lopulta jättämään Venetsian englantilaisella aluksella. Vallankumouksen jälkeen tämä kosmopoliittinen perhe kuitenkin palasi Venetsiaan, mikä tuli olemaan heidän lopullinen kotipaikkansa. Kreivi Ficquelmont keskittyi viime vuosina muistelmiensa kirjoittamiseen ja kuoli v. 1857.
Miehensä kuoleman jälkeen Dolly suunnitteli oman filosofis- ja yhteiskuntapoliittisen kirjallisen tuotantonsa julkaisua. Hänen päiväkirjansa Journal on julkaistu paitsi ranskaksi niin italiaksi ja venäjäksi. Dolly de Ficquelmont kuoli Venetsiassa huhtikuussa 1863. Hänet on haudattu Clary und Aldringein hautakappeliin Teplitzissä, nykyisessä Tsekin tasavallassa.
Dollyn sisar Catherine von Tiesenhausen eli 85-vuotiaaksi. The New York Times -lehti julkaisi hänen muistokirjoituksensa toukokuussa 1888. Siinä mainitaan korkea-arvoisen, taitavan ja laajan kokemuksen omanneen hovinaisen kuolleen 72 palvelusvuoden jälkeen.
LÄHTEET:
Jusupov, Felix, Ennen maanpakoa, WSOY, 1953.
Vitale, Serena, Pushkin's button. The University of Chicago Press, 2000. (lainausten käännökset Satu Laine)
https://en.wikipedia.org/wiki/Palazzo_Clary